maanantai 11. syyskuuta 2017

Lapsuuden maisemat

Olen onnekas, sillä lapsuuteni oli turvallista ja huoletonta, täynnä leikkiä ja jännittäviä seikkailuja tutuissa maisemissa. Varmasti monelle lapsuus, ennen murrosiän kipuiluja ja tunnekuohuja, onkin sitä elämän parasta aikaa. Lapsuudessa rakentuu myös elämän kivijalka.

80-luvulla Nivalan kirkonkylä oli turvallinen ympäristö kasvaa. Muistiin piirtyvät elävinä monet leikit vanhoissa ulkorakennuksissa tai ladoissa, jotka joskus olivat olleet tärkeässä käytössä maatalon arkisissa askareissa. Kuluneet pölyiset rakennukset olivat mitä parhaimpia paikkoja tutkimusmatkoille ja sameiden ikkunoiden läpi siivilöityvä himmeä auringonvalo loi leikkeihin salaperäistä tunnelmaa. Harmaantuneiden seinien suojissa entisajan kuluneet käyttöesineet kertoivat jännittäviä tarinoitaan menneiltä vuosilta.


              


Malisjoen rannassa kului tunti jos toinenkin mato-ongella, tarkkaillessa milloin koho uppoaa pinnan alle ja kala on kunnolla kiinni koukussa. Usein niitä pieniä saaliskaloja kävi kuitenkin sääliksi ja ne pääsivät takaisin vapauteen uituaan ensin hetken vesiämpärissä. Vaaroja uhmaten kiipeiltiin vanhoissa paksuoksaisissa pihapuissa ja tasapainoiltiin padolla, jonka liukasta pintaa pitkin taituroidessa on suojelusenkelillä riittänyt töitä.

Yhteisöllisyys, joka nykyään ei ole lainkaan itsestään selvää, näyttäytyi lapsen maailmassa kotitien varressa asuvien sukulaisten ja naapurien läsnäolona. Aina saattoi piipahtaa kylässä ja aina oli tarjolla mehua ja pikkuleipää. Juhlissa olivat läsnä tutut ihmiset ja turvalliset tavat. 



                       


Lapsuuden maisemaan kuuluu ehdottomasti myös jykevä vanha kirkko, jonka tornista kellonsoitto kantautui hyvin kotipihalle saakka. Siinä aivan kivenheiton päässä oli myös seurakuntakoti, päiväkerhoineen ja pyhäkouluineen. Vaikka lapsena kirkonpenkissä istuminen usein saikin haukottelemaan, on kaunis puukirkko penkkeineen, seinämaalauksineen ja alttaritauluineen tullut tutuksi ja turvalliseksi paikaksi, josta on hyvä hakea rauhaa ja lohtua silloinkin, kun elämä ympärillä myrskyää.


    



Nykyään asun eri maisemassa, lakeuden suuren peltoaavan reunalla. Olen ollut iloinen siitä, että omat lapseni ovat saaneet myös leikkiä tutussa ja turvallisessa kyläympäristössä, jollaista monella isolla kaupungilla ei ole tarjota. Aikuinen kadottaa avaimen leikin ihmeelliseen maailmaan ja on surullista, että nykyään leikkivuosien on todettu lyhentyneen. Vaikka elämään mahtuu paljon iloa tuottavia asioita vielä aikuisenakin, tuo ikä mukanaan vastuuta, luopumista, vastoinkäymisiä ja suruakin. Siksi toivon jokaiselle lapselle sitä huoletonta leikin ja seikkailun riemua, jota olen itse lapsena Nivalassa saanut kokea.

-Heli Palola-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti