maanantai 5. kesäkuuta 2017

Teerijahti

Oli syyskuun puoliväliä. Yksinäinen teeren pulputus kaikui jostain kaukaa.
Ilmassa oli selviä syksyn merkkejä. Lehtipuut olivat puottaneet kaikki lehtensä, ruohokin oli lopettanut kasvunsa ja yöpakkaset olivat yleisiä. Puut olivat valkoisina kuurasta. Maa oli vielä kohmeinen ja kuuran peitossa. Rimpinevan peitti tiheä sumu ja harva hämärän verho.
     Istuin reppujakkarani päällä suon laidassa ja odotin, josko teerien aamulento sattuisi lentämään haulikon kantaman päästä. Kaksipiippuinen luottovehe Baikal lepäsi jalkojeni päällä valmiina tositoimiin. Vieressäni istui valppaan näköisenä kokenut ja viisas suomenpystykorva Jeppe.
     Hämäryys vetäytyi hiljakseltaan. Join höyryävän kuumaa kahvia pysyäkseni lämpimänä. Huomasin kuinka Jeppe höristi äkisti korviaan ja kuunteli tarkasti jotain. Hetken kuluttua Jeppe urahti ja samassa jostain sumun seasta alkoi kuulua sorsien siipien vikinää. Linnut olivat ruvenneet pitämään aamun ensimmäisiä konserttejaan.
     Auringon ensisäteet pilkottivat jo harvaksi käyneen sumun seasta aivan taivaan rannasta, ja kurkien ensimmäiset äänet kantautuivat pitkin suota. Samassa huomasin kymmenpäisen teeriparven, joka lensi Marjosaaren editse ja kaarsi matalalla Hankohuuhan niemennokan taakse. Nousin repun päältä ja kahmaisin repun selkääni ja lähdin kohti niemennokkaa. Päästin samassa Jepen irti, ja se ampaisi terhakkaasti liikkeelle. Jeppe paineli suoraan niemennokan taakse.
     Syke nousi hieman. Odottava ja jännittävä tunne nousi pintaan. Kävelin suon kohmeista pintaa pitkin niemennokkaa kohti, kun ilmoille kajahti Jepen haukku. Tunsin Jepen haukun tiheydestä, että kyseessä oli teeri. Haukku tuli aivan niemennokan takaa. Kävelin suoraan niemennokan metsikköön ja lähdin etenemään hiljaa haukkua kohti. Hetken kuluttua huomasin kuusten seasta, että suon laidassa suuressa koivussa oli kymmenpäinen teeriparvi, joka tuijotti Jeppeä, kun se haukkui koivun juuressa. Hiivin kuusten seassa lähemmäksi. Kun tulin ampumaetäisyydelle nostin haulikon olkapäätä vasten ja suuntasin tähtäimen kohti suurimman teerikukon kylkeä. Painoin liipaisimen pohjaan ja ilmaan kiiri haulikon pamaus. Höyhenet pölähtivät ja teerikukko tipahti alas oksalta. Suuntasin piipun nopeasti ilmaan nousseen teeriparven viimeiseen teereen ja painoin liipaisinta. Teeri teki ilmassa puolivolttia ja tipahti höyhenten seassa alas.
     Laukaus kiiri vielä pitkän aikaa ilmassa ja haulikon pamaukseen kyllästynyt suuri metso nousi vaivoin siivilleen ja katosi rauhallisemmille seuduille.

Elias Ylikotila

Rimpineva huhtikuussa 2016. Kuva: Tanja Kaarlela


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti