maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kummisetän matkassa

Leikin yksin hietaläjällä poppelin juurella puuautolla, joka oli sahattu kakkosnelosesta auton muotoon ja johon oli naulattu rattaiksi puukiekot. Työnsin autoa hiekassa ja pärisytin suulla, ja siihen tuli tietä sitä mukaa. Tiehen tuli äkkimutkia ja mäkiä, ja välillä auto jäi kiinni hiekkaan.
     Siihen tuli Pikkusaukon Veikko jalan, lakki kallellaan ja kumisaappaitten varrensuut käännettyinä kymmenisen senttiä nurin, että vaalea sisus näkyi, ja kysyi mitä sinä hommaat? En osannut sanoa mitään. Veikko kysyi, onko sulla auto, ja minä sanoin olevan.
     - Heitä pois se leikki ja lähe kummisetän völijyyn.
     - Mihin? minä kysyin.
     - Tuonne... käydään vähän, sittepähän näät, sanoi Veikko. Hän raapaisi tulitikulla askin sivusta niin, että tikku syttyi, ja vei liekin tottuneesti kämmenillään suojaten suupielessä jo olevan tupakin päähän, imaisi ja puisteli tikun sammuksiin, heitti tikun maahan ja lähti rennosti astelemaan tietä liiterille päin.    
     Minä juoksin Veikon perään, vaikka en tiennyt mihin olisimme menossa. Veikon pään takaa pölähti aina välillä savua, ja minun piti ottaa aina välillä juoksuaskelia, että pysyin pienillä sinisillä kumisaappaillani hänen vauhdissaan.
     Kävelimme jo Viipylän saunan ohi ja minua alkoi pissattaa. Osasin jo pissata itse ja pysähdyinkin tien laitaan juuri Viipylän talon kohdalle, mutta Veikko sanoi ettei siihen voi, toisen talon lähelle, voivat tykätä huonoa jos näkevät ikkunasta tai Riitta voi nähdä kikkelin.
     - Mihin minä voin kusta, kysyin, ja Veikko sanoi, että hän sitten näyttää paikan.
     Kävelimme, ja minua pissatti ja oli vaikea kävellä ja pysyä Veikon perässä.
     Hakalaan menevän kärrytien varrella ojan takana oli hevoshaka, ja hevonen tuli aidan viereen meidän kohdalle. Veikko oli hevosmies. Hevonen tunsi hänet ja Veikko hevosen entuudestaan. Veikko puhutteli hevosta, ja minusta oli niin jännää nähdä hevonen, että pissahätä unohtui.
     Veikko nosti minut ojan yli aidan päälle hevosen pään viereen ja katsoi, olinko pitempi. En pelännyt yhtään hevosta, mutta yhtäkkiä se heilautti päätään ja hirnahti kovaäänisesti hampaat näkösällä, ja minä säikähdin, mutta Veikko tiesi, ettei hevonen tee ihmiselle mitään. Hevonen alkoi nykkiä ruohoa maasta, ja me jatkoimme matkaa. Ja minua alkoi taas pissattaa.
     Tulimme Hakalan pihalle ja kysyin taas, joko voin kusta. Veikko osoitti sormella ja sanoi, että tuonne. Minä katsoin Veikon sormea ja kysyin, että mihin.
     - Tuuppa tähän, kato minun sormia pitkin, tuonne, navetan nurkalle, vaan elä vain mene liika pitkästi!
     Juoksin siihen, mihin oli neuvottu, ja aloin aukomaan housun nappeja. Huomasin kuitenkin Viipylän akkunan näkyvän siihen missä seisoin. Jos astuisin pari askelta eteenpäin, pensas tulisi eteen...
     Astuinkin askelen olkien päälle ja samassa putosin olkien läpi ja upposin lehmänkuseen aivan umpeen! Nousin pinnalle saman tien ja aloin huutaa rääkymällä. Jalat ja kädet etsivät tukevaa otetta kusikellarin reunoilta, ja molemmilla laidoilla jalkojen alla tuntui tukeva laudanreuna juuri sillä korkeudella, että leuka ylettyi nestepinnan tasalle. Huusin ja märisin, mutta kukaan ei kuullut. Veikkokin kerkesi mennä Hakalan tupaan.
     Huusin aikani, kunnes aloin rauhoittua. Huomasin, että pysyn tukevasti paikoillani, kun en heiluta jalkoja ja pidän molemmilla käsillä reunoista kiinni. Pääni oli maanpinnan alapuolella, ja näin vain pilviä ja taivasta, puitten latvoja, Hakalan talon päätyräystästä ja marjapensaita. Mielessäni oli, että kukaan ei kuule ja minä jään tänne, ja minut löydetään vasta kun kusta ajetaan pellolle, ja se on Pikkusaukon Veikon syy.
     Välillä minua itketti ja välillä nauratti. Ajattelin, että nyt voin vaikka kusta housuun ja kukaan ei huomaa.
     En tidä kuinka kauan olin ollut siellä, kun Hakalan Hilta tuli ja puhui jotakin isoon ääneen. Hän ojensi minulle kättä ja yritti nostaa, mutta minä aloin taas huutaa ja sanoin, että et sinä saa minua nostaa, Pikkusaukon Veska minut nostaa! Hilta lähti pois ja tuli kohta Veikon kanssa takaisin, ja Veikko nosti minut ylös.
     Minua itketti ja olin vihainen. Sanoin Veikolle, että miksi käskit mennä sinne, mutta Veikkoa vain nauratti, ja hän sanoi, että minähän nimenomaan kielsin menemästä liika pitkälle. Vähitellen aloin rauhoittua, aina välillä meinasi tulla itku ja suuta vapisutti. Veikko vei minut kotiin maitokärryllä.
     Seisoin alasti karjakeittiössä karkealla betonilattialla ja äiti pesi minua. Hän nosteli kauhalla kota-padasta kuumaa vettä ämpäriin, jossa oli jo kylmää vettä, ja sekoitti ja käski minun kokeilla onko sopivaa. Sitten hän kaateli vettä kauhalla päähän ja joka paikkaan, pesi saippualla korvat, tukan ja kaikki paikat, ja puhui vakavana jotakin koko ajan. Lopulta hän sanoi, että kyllä kesä kuivaa minkä kasteleekin.
     Sen loppupäivän olin sisällä enkä saanut mennä mihinkään. Tuntui kuin olisin ollut sairas, ja koko ajan haisi kusi joka paikassa.

Jussi Konttila




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti