maanantai 10. huhtikuuta 2017

Körttisten pirskeet

Ilta kuuden jälkeen käy talon pihalla tiheä askelten ääni. Vasta satanut lumi narskahtelee nahkasaappaiden ja monojen alla iloisesti. Sekaan mahtuu aisakellon kilahtelu ja reen jalasten kitinä hevosen askeltaessa pihaan. Isäntä sanoo ptruuu ja ruuna seisahtuu välittömästi. Mies nousee reestä turkeissaan ja avustaa villahuivipäisen vaimonsa jaloilleen lumiselle pihalle. Hevosen hän taluttaa tallin seinustalle sitoen suitsilla puomiin kiinni, heittää paksun loimen selkään ja sylillisen kuivia heiniä eteen. Ruuna hörähtää ja alkaa hamuta turpa pakkasessa huuruten ajankuluketta.
    Ison talon tuvan ovi käy tiuhaan auki ja kiinni. Isäntiä ja emäntiä lappaa sisälle kahvintuoksun ollessa jo eteisessä vastassa. Nuorisoakin saapuu kiitettävän lukuisasti paikalle. Talossa on alkamassa perinteiset Uuden Vuoden körttiseurat.
    Pappikin on tullut jo hyvissä ajoin. Hänet on talon nuori isäntä hakenut kirkkoreellä heti iltalypsyn jälkeen. Papin rouvakin on mukana. Hänellä on muiden naisten tapaan tumma jakkupuku yllään, ei sentään körttiröijyä. Hänen mielestään röijyyn pukeutuminen on jo hieman vanhanaikaista, riittää että on tarpeeksi pitkähelmainen, musta leninki tai mieluiten jakkupuku. Siihen rintamukseen sopii oikein hyvin soikulainen Kamee-rintaneula. Sen hän oli saanut joskus äitienpäivälahjaksi mieheltään. Papinkin mielestä Kamee-koru on sopivan tyylikäs papin rouvalle. Ei ole liian pramea ja kiiltelee hillitysti valon sattuessa korun reunakultauksiin.
    Pappi istuu kiikkustuolissa, potkiskelee oikealla jalalla hiljalleen vauhtia ja selailee mustakantista virsikirjaansa sopivaa aloitusvirttä etsien. Talon vanha isäntä istuu vieressä ”körtteihinsä” pukeutuneena ja pyyhiskelee valkoisella nenäliinalla otsalle pyrkiviä hikikarpaloita. Tuvassa alkaa olla jo kuuma, väen paljoudesta ja päivällä lämmitetyn leivinuunin kyljestä leviävästä lämmöstä johtuen.
    Huoneen täyttää puheen sorina. Tupaan on haettu naapureista lisää penkkejä, jotka nyt täyttyvät tukevista istujista. Nuoret ovat ahtautuneet samaan nurkkaukseen, tytöt ja pojat. Aivan pienet lapset istuvat äitiensä sylissä ja alkavat jo haukotella lupaavasti. Todennäköisesti nukahtavat siihen syliin seurojen ajaksi, ovat sitten hiljaa, eivätkä kitise koko aikaa häiriten seurustelun sakramenttia.
    Tuvan korkea ”könniläinen” kumauttaa iltaseitsemän lyönnit ja väki hiljenee. Kuuluu vain lehtien rapina ihmisten etsiessä virsiä. Kiikkustuolissa istuva pappi aukaisee suunsa aloittaakseen seurat mielestään löytämällään sopivalla virrellä, mutta takapenkillä istuva nauravasilmäinen mies ehtii ennen ja kajauttaa komealla äänellään: Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä, kuin käymme täällä kadotuksen teitä ja teemme turhaan työtä raskasta, Vaan emme pääse synnin kuormasta.
    Nopeasti pääsevät kaikki mukaan siihen virteen, joku huononäköinen nainen laahaa kaikki säkeet muutaman sanan perässä muista.
    Virsi päättyy ja pappi kakistaa kurkkuaan ja aloittaa puhumisen. Välillä kuuluu äänekäs nenän niistäminen. Joku on herkistynyt sattuvasta sanasta. Puhe loppuu ja taaskin joku aloittaa virren: Vaivaisten turva ainoa! Näin kutsut syntisiä: Tyköni tulkaa kaikki te, jotk` ootte särjettyjä, Raskaassa työssä huokaatte, Kun synnin kuorma painaa! Sen levon, jota pyydätte, Te multa saatte aina.
    Seuraavan puheen puhuu talon vanha isäntä. Ääni nousee ja laskee, väristen välillä uhkaavasti, katkeaako kesken lauseen, vai jatkuuko loppuun saakka.
    Näin jatkuu ilta, virret ja puheet vuorottelevat. Nuoriso omassa nurkassaan odottaa kiihkeästi seurojen loppumista. Jokainen on kuullut huhun, että kun vanhempi väki on poistunut, on nuorilla omat ”seurat”. Niitä sanotaan pirskeiksi.
    Iltavirren, joka alkaa sanoilla: Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle, jälkeen alkaa kahvinjuonti ja puheen sorina täyttää huoneen.
    Sitten väki häipyy hiljalleen ulos, toimittavat itsensä koteihinsa niin kuin olivat tulleetkin. Hevospuomista kuuluu iloinen hirnahdus, kun ruuna tunnistaa isäntänsä lähestyvä askeleet.
    Nuoret, ainakin alun toistakymmentä, syöksyvät seuratalon kamariin ja laittavat tupaan vievän oven visusti kiinni. Mukana on tietysti talon omia nuoria, joitten idea oli pirskeitten pitäminen seurojen päätyttyä.
Tuolloin, viisikymmentä-kuusikymmentä-lukujen taitteessa vanhempi väki katsoi nurjalla silmällä, jos nuoret tansseihin kinusivat. Tanssit olivat synnin esikartanoihin menoa ja siihen piti laittaa jyrkkä kielto. Tämä oli körttikotien vakaumusta. Mutta seurojen jälkeiset pirskeet olivat sallittuja.
    Tyttöjä ja poikia on pariton luku, tyttöjä yksi enemmän kuin poikia. Hyvä niin. Kaikki käyvät piiriin yhdeksi rinkulaksi ja yksi tytöistä asettuu piirin keskelle. Joku sammuttaa liukkaasti valot, alkaa välittömästi kihinä ja kuhina. Piirin keskellä olevan tytön on käsin kopeloimalla tunnistettava jokainen renkaassa seisova, oli se sitten tyttö tai poika. Pojat käyttävät luonnollisesti tilaisuutta hyväkseen. Joku kahmaisee tytön tiukkaan syleilyyn, yrittää jopa huulillaan löytää tytön huulet. Mutta tyttö inahtaa äänekkäästi, joten pojan ote irtoaa kuuliaisesti.
    Tämä pimeässä kaverin tunnisteluleikki jatkuu ja jatkuu, kunnes jokainen on vuorollaan ollut piirin keskellä hiplaamassa edessä seisovaa päästä jalkoihin, niin kauan, että on nimen saanut selville.
    Joskus muutetaan hiukan sääntöjä. Joku kiinnittää pimeässä huoneessa vaatteisiinsa hakaneulan ja sitten keskellä olijan on haettava, kenenkä vaatteista tämä hakaneula löytyy.
    Äkkiä joku neropatti napsauttaa valot päälle. Kaikkien kasvot punoittavat. Joku oikoo puseron helmaa alemmaksi, toisen käsi silittelee paidan kaulusta, joku haroo hiuksiaan taaksepäin. Kaikilla on kuuma ja naurunpyrskähdyksiä kuuluu tuon tuostakin. Sitten joku sanoo painavat sanat.
-          Kyllä oli hankala löytää se hakaneula, mutta hakeminen oli niin mukavaa, ettei haitannut, -
vaikka käsi ei osunutkaan heti oikeaan paikkaan.
    Porukka hörähtää äänekkääseen nauruun. Sitten kuuluu kamarin toiselta puolelta tiukkasävyinen koputus seinään. Vanha isäntä hakkaa kepillään ja huutelee lopettamaan mesoamisen.
    Talon oma poika on sitä mieltä, että nyt on todellakin parasta lopettaa tältä illalta tämä peli. Kellokin lähentelee jo puolta yötä.
    Niin kaikki häipyvät ovesta yöhön, kuka pyörällä, kuka suksilla, joku oli tullut potkurilla. Taivaalle on noussut juuri iso kuun puolikas, sen valossa näkyvät kaikki tiellä kulkijat. Yksi pariskunta nojaa toisiinsa käsikynkkää kulkien.
Kaksi tyttöä hoippuroi myös käsikynkkää, mutta ovat aivan kippurassa naurusta ja kikattavat ja supattavat salaisuuksia toistensa korvaan.
-          Älä nyt, aivanko oli niin innokas!

    Ja taas on mentävä miltei kaksinkerroin, onneksi koti jo häämöttää mutkasta. Mutta pissahätä on niin suuri, että on kyykistyttävä siihen tienposkeen. Toinen pitää vahtia, ettei tiellä näy muita kulkijoita. Toimituksen jälkeen uskaltaa taas kertoa jotain yhtä naurettavaa.

Kirsti Mäenpää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti