maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pyykinpesupäivä 50-luvulla

Aurinko porottaa jo heti aamusta korkealta ja kuumasti. Äiti on suoriutunut aikaa sitten navetalta, keittänyt kattilallisen kuoriperunoita ja syöttänyt väkensä. Ruokailuastiat hän on pessyt kahdessa pesuvadissa. Toisessa oli saippuavettä ja toisessa puhdasta, kaivosta nostettua, siinä hän huuhteli lautaset ja nosti astiakaappiin kuivumaan.
    Äidin tukka on tiukalla nutturalla ja ruutuhuivi hiusten suojana taakse sidottuna. Esiliina on sini-valkoruutuinen, peittäen miltei kokonaan alla olevan harmaan leningin.
    Tänään on odotettu pyykkipäivä. Elliina saa lähteä äidin mukaan lammashaan perällä olevalle savikololle seuralaiseksi ja ehkä saa tökkiä kepillä suuressa puusaavissa lipeävedessä likoavia vaatteita. Elliinasta se on mukavaa puuhaa.
    Äiti nostaa ison pärevakan, joka on täynnä likapyykkiä, maitokärryn lavalle, pyykkilaudan ja lipeäkivipussin, sekä mäntysuopapötkön samaan kyytiin. Eväsnyytin hän laittaa visusti kauemmaksi pyykkäysaineista. Eväspussissa Elliina tietää olevan kahvia, kahvimaitoa lasipullossa, ruisleipää, lauantaimakkaraa pitkä pätkä, tulitikut, veitsi, sekä pieni puukko. Ja tietysti ovat kahvimukit.
    Niin he lähtevät kohti pyykinpesupaikkaa. Se on ison savikolon rannalla. Savikolo on kukkuroillaan hieman kellertävää vettä. Polku on mutkikas, mättäitä ja kivenmurikoita täynnä, sekä lyhyitä, mutta leveitä kuusenalkuja ja katajapensaita. Kuuset eivät ainakaan kymmeneen vuoteen ehtineet kasvaa pituuskasvua, koska lampaat jyrsivät kaikki kärjet suihinsa kesän mittaan. Niinpä kuuset jäivät tuuheiksi mättäiksi, ei niistä ollut edes joulukuuseksi, kun olivat niin leveitä ja tiheitä alhaalta.

Lammaslauma ryntää heti vastaan iloisesti mäkättäen. Äiti on tietysti varannut esiliinan taskuunsa vanhoja leivänkannikoita, joita hän syöttää villakerille. Jopa innokas pieni pässin alkukin tulee aluksi sarvet edellä emolampaiden perässä hamuamaan herkkua. Pässi suorittaa samalla pässinä olemisen merkkipökkäyksiä sisariaan kohtaan yrittäen siten etuilla. Mutta äiti toruu topakasti pässiä ja kas kummaa, se jää lauhkeasti odottamaan vuoroaan. Pässillä on nimikin, se on Pökkä-Jäärä. Elliina on itse toimittanut nimenantoseremonian. Pesuvadista hän loiskutteli pikku pässin päähän vettä ja sanoi, että olkoon nimesi Pökkä-Jäärä, aamen. Siitä lähtien Elliina on ollut hieman varovainen Pökkä-Jäärän läheisyydessä, koska se ei oikein tykännyt kastetilaisuudesta, vaan lähti aina Elliinan nähtyään, sarventyngät tanassa juoksemaan kohti. Onneksi oli aita lähellä ja vikkelänä tyttönä Elliina kipaisee aidan ylitse, joten Pökkä-Jäärä tökkäsi sarvillaan aidan riukuun. Mutta äidin kanssa Pökkä on hyvissä väleissä. Se johtuu äidin esiliinan taskuista, sieltä löytyy aina jotain pässillekin herkullista.
    Esiliinan taskut tyhjenevät nopeasti ja matka jatkuu savikololle. Sitten kuuluu takaa iloista röhkimistä ja sorkkien kaputusta kivikkoisella polulla.
    - Hei äiti, meidän Artturi on tullut perässä, huudahtaa Elliina äidille, nähtyään mikä kipittelee perässä. Keväällä isä on ostanut pikku porsaan kasvamaan joulukinkuksi. Elliina on antanut porsaalle nimen Artturi von Saparo. Useimmiten he kutsuivat porsasta vain Artuksi. Elliina oli lukenut jostain tyttökirjasta, että von liitettynä sukunimen eteen, tarkoittaa jotain herraskaista tai peräti aatelista sukua. Ei hän kylläkään tiennyt, millainen on aatelinen suku. Mutta Artturi on hieno yksilö sianporsaaksi, joten se saa sukunimekseen von Saparo.
    Artturi asustelee isommaksi kasvettuaan vapaasti pihalla. Tonkii kärsällään hiekkakasaa, jossa Elliina leikkii päivisin kaverien puutteessa. Artturi kaivaa sinne onkaloita ja työntää kärsänsä juuri sinne, missä Elliinan kädet lapioivat hiekkatorneja. Päivällä Artturi syötyään äidin tarjoaman herkkuaterian, veteen sekoitettua jauhovelliä, jossa on perunankuoria höysteenä, makoilee kyljellään suuren koivun katveessa. Se jopa kuorsaa unissaan. Lopsuttelee isoja korvalehtiään hätistääkseen liian lähelle silmiä tulevia kärpäsiä.
    Artturi von Saparo ilmaantuu siis pyykkikaveriksi ja on mukana koko pitkän päivän, tonkien kärsällään pehmeitä sammalmättäitä. Erehtyypä tunkemaan jopa muurahaiskekoonkin uteliaisuudessaan, mutta sieltä tulee äkkilähtö, kun keon asukkaat ryntäävät vastaiskuun suurena parvena. Artturi vinkaisee ja alkaa hinkata päätään heinikkoon.
    Äiti sytyttää tulet savikolon reunalla olevalle nuotiolle. Tiilikivistä on isä muurannut oikein asiallisen pesän, jonka päällä on iso, musta, rautainen pyykkiveden lämmityspata. Isä on jo edellispäivänä tuonut paikalle kasan koivuhalkoja, joilla tuli syttyy helposti padan alle. Sitten äiti lorkkii punaisella ämpärillä savikolosta vettä padan täyteen.
    Sillä aikaa kun vesi kuumenee padassa, äiti lajittelee pyykkejä eri pinoihin. On valkoisia lakanoita, iso kasa isän flanellisia, pitkälahkeisia alushousuja ja paitoja, äidin laamapaitoja, vaaleanpunaisia, puolilahkeellisia alushousuja sekä Elliinan flanellihousuja ja pitkähihaisia aluspaitoja. Sitten on erikseen kaikkien pitovaatteita, hameita, puseroita, mekkoja ja isän paksuja työhousuja. Tulee monta kasaa erikseen pestäviä vaatteita.
    Kun rautapadassa vesi on kiehuvaa, kaataa äiti sieltä vettä suureen puusaaviin, miltei reunoja myöten ja nostelee savikolosta pataan tilalle uutta vettä kiehumaan. Vesisaaviin hän irrottaa lipeäkivestä palasen ja tunkee astiaan kaikki lakanat ensiksi likoamaan.
    Niitä saavissa likoamassa olevia lakanoita Elliina sitten tökittelee pitkällä, isän vuolemalla puukepillä edes takaisin. Äiti pesee pienessä pesuvadissa nyrkkipyykkiä. Toisin sanoin, näin pestävät vaatteet ovat parempia ja hellin käsin pestäviä, kuten iso-siskon nailon alushame. Seuraavaksi hän hinkkaa pyykkilaudalla laamapaitojaan ja muuta pienempää vaatetta. Mäntysuopa tuoksuu ihanalle ja puhtaalle, kuuluu mukava jyrinä, kun äiti hankaa sitä pyykkilaudan päällä olevaan vaatteeseen.
    Päivä on jo puolessa ja nälkä kurnii vatsassa. Äiti huokaisee, istahtaa mättäälle ja sipaisee huivin päästään, antaen aurinkoa ja ilmaa kiharaan menneille niskahiuksille. Hän kaivelee eväspussin esille ja kehottaa Elliinaakin istumaan vierensä.
    Kohta alkaa kuulua tuttua viheltelyä polulta. Eikä aikaakaan, kun isä ilmestyy mustine huopahattuineen ja kumisaappaineen siihen naistensa vierelle kahvin juontiin. Isällä on ruohon korsi suupielessä ja tavanomainen ilkikurinen ilme kasvoillaan.
    - Vai meinasitte kahvitella ilman minua, hän sanoo ja ryystää mukanaan tuomasta  mukistaan mustaa ja vahvaa Johanna-merkkistä pöönäkahvia.
    Isällä on kesälläkin kumisaappaat ja villasukat jaloissaan. Niistä hän ei luovu. Mutta nyt kun on helle ja hetki lepoaikaa, potkii hän saappaat ja sukat jaloistaan, antaakseen tuulen vilvoitella varpaita. Siihen heidän kaikkien keskelle rojahtaa Artturi von Saparokin kyljelleen maata ja huokaisee äänekkäästi. Arttu on heti unessa ja röhkäisee silloin tällöin hiljaa. Näkee varmaan unta pullan palasesta, jonka äiti tarjosi sille heti kun porsaan kärsä ilmestyi eväspussia tonkimaan. Elliina ottaa pajun oksan, jolla hätistelee Artun unta häiritseviä kärpäsiä. Hetki on suorastaan tunnelmallinen, äiti, isä, Artturi von Saparo ja Elliina keskikesän keskipäivän ruokatauolla ”suuren” veden äärellä.

Kuva Kirsti Mäenpää

Kuva Kirsti Mäenpää

    Hetki kuluu nopeasti ja villasukkien sisällä olleet kahvipullot tyhjenevät viimeistä pisaraa myöten. Äiti sitoo huivin takaisin päähänsä, isä vetää villasukat jalkoihinsa ja niiden suojaksi mustat kumisaappaat. Hän lähtee kädet housuntaskuissa hipsimään kotia kohti. Vie eväspussinkin naisväkeä auttaakseen mennessään. Artturi von Saparokin raottaa silmiään, nostaa päätään ja nuuhkii sieraimet levällään, onko mitään uusia hajuja. Aikansa nuuhkittuaan tyhjää, laittaa se päänsä takaisin pehmeälle mättäälle.
    Kaikki pyykit on jyystetty puhtaiksi, joko survottu kepakolla, hangattu pyykkilaudalla miltei puhki, tai hierottu varovasti käsien välissä. Seuraa vaatteiden huuhtominen pesuaineista puhtaaksi. Siinä suuressa vesisaavissa äiti huuhtelee kaikki savikolosta nostamallaan heinäkuisen lämpimällä vedellä edestakaisin monta kertaa. Huljuttelee oikein antaumuksella, vettä roiskahtelee ympäriinsä, niin että Artturi von Saparokin nousee paikaltaan ja siirtyy röhkien hieman etäämmälle tästä pyykinpesuhurmiosta.
    Seuraavaksi äiti vääntelee käsiensä välissä vaatteita kierteelle saadakseen ylimääräiset vedet tippumaan ja sen jälkeen hän levittelee ne puuaidalle kuivumaan. Isot lakanat pääsevät kuusen tuppuroiden päälle levälleen ja ovat kuumassa auringossa pian kotiin vietävän kuivia.
    Kun kaikki asiaan kuuluvat toimenpiteet on tehty, sipaisee äiti päältään esiliinan ja harmaan mekon, heittää ne mättäälle, sinne lennähtää huivikin. Loppujen lopuksi äidille jää vain miltei polvipituiset vaaleanpunaiset alushousut jalkaan, kun hän käsillään suojaten useamman lapsen imemiä rintojaan, astelee savikolon reunalle ja loikkaa ketterästi veteen.
    Elliina katselee näytöstä kauhuissaan. Hän on lempiserkkunsa kanssa monena päivänä saalistanut tästä samaisesta savikolosta iilimatoja laudanpalalle kuivumaan. Hän siis tietää, että kolo kuhisee näitä mustia, ihoon kiinni tarttuvia matoja ja nyt äitini kauhoo niiden seassa nautinnollinen ilme kasvoillaan.
    Kun äiti on kiertänyt savikolon reunoja myöten pariin kertaan, nousee hän sitten ylös, pitäen ruohon tupsuista kiinni. Ei näy ainuttakaan matoa hänen ihollaan. Posket innosta hehkuen hän kiskoo vaatteita päälleen ja kehuu, kuinka uinti aivan nuorentaa raskaan työpäivän jälkeen.
    Tämän jälkeen he laittavat maitokärryille tavaroita kotiin vientiä varten. Osa vaatteista on ehtinyt jo kuivua, joten ne otetaan mukaan.  Ja sitten mennään.
    Ovat jo miltei puolivälissä kotia, kun alkaa takaa kuulua sorkkien kopina ja röhkiminen merkiksi, että Artturi von Saparo on herännyt ja huomannut jääneensä yksin. Niinpä se pinkoo, minkä sorkista lähtee ja porhaltaa edelle, nostaa kärsällään veräjän laudan pois paikoiltaan ja on pihalla ensimmäisenä. Tietysti siitä veräjän raosta ryntää koko viisipäinen lammaslauma Pökkä-Jäärän johdolla ulos haasta ja poukkoilevat pihalla edestakaisin mäkättäen hämmentyneenä. Uusi vapaus tuntuu lampaistakin kummalliselta ja ehkäpä vähän turvattomalta.
    Onneksi isä on ollut valppaana ja mustalla hatullaan huitoen ajaa lauman takaisin hakaansa. Mutta Pökkä-Jäärä odottelee äidin ja Elliinan saapumista lähemmäksi ja valmistautuu pökkimään sarven tyngillään Elliinaa. Se ohittaa äidin taitavasti ja uhkaa nyt Elliinaa sivusta. Tyttö juoksee ison koivun taakse piiloon. Elliina kuulee, kuinka Pökkä-Jäärä lähestyy nopeasti ja pökkää suoraan koivun kylkeen. Tästä ilahtuneena Elliina saa etumatkaa sen verran, että juuri ja juuri ehtii nousta veräjän toiselle puolelle kun Pökkä-Jäärä pamauttaa sarvensa aidan raosta tyhjään ja sen pää jää hetkeksi kiinni riukujen väliin.
    Päivä on ollut mukava ja kotiintulo jännittävä. Kaikesta voipuneena Elliina rojahtaa vuoteelleen, kädessään iso rieskavoileipä ja uusin Anna-sarjan tyttöromaani.

 Kirsti Mäenpää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti