maanantai 6. helmikuuta 2017

Desanttijahdissa

Sota-aikana kiersi Nivalassa huhuja desanteista. Moni oli kuullut jonkun niitä nähneen, muttei kukaan itse.

Vuosi taisi olla -42, kun elokuun loppupuolella lähdimme Murron rouvan kanssa sieneen. Rouva oli jo "aikaihminen", viiden lapsen äiti. Itse olin tuolloin 18-vuotias. Kuljimme Ojalankujaa kohti rautatietä. Kuja jatkui metsässä polkuna, jonka varrelta löysimmekin sieniä. Niitä kerätessä jouduimme vähän eroon toisistamme. Hetken päästä rouva tulee risukko ryskyen luokseni ja kertoo: "Minä näin tuolla kuusen alla desantin, aivan kasvoista kasvoihin." Minä taisin vähän naureskella hänelle, kun en itse ollut kuullut tai nähnyt mitään erikoista. Rouva aivan suuttui minulle, ja saman tien täytyi lähteä pois, koska hän pelkäsi niin kovasti.

Minä tulin kotiin, mutta Murron rouva meni Myllyojalle kertomaan näkemästään desantista. Myllyojan Eemeli, Isomaan Heikki ja Sarjanojan Mikko lähtivät etsimään desanttia. Minun piti lähteä miehille oppaaksi näyttämään, missä olimme liikkuneet. Ei auttanut, vaikka sanoin, etten tiennyt desantista mitään.

Eemelillä oli jonkinlainen tussari, muut miehet olivat aseettomia. Metsässä miehet päättivät jakaantua kahdeksi ryhmäksi, että saisivat haravoitua isomman alueen. Eemeli ja Heikki lähtivät kohti Vierikangasta, ja minä ja Mikko Köyhänperälle päin.

Me eksyimme ja tulimme Köyhänperän sijasta rautatielle. Mikko oli peloissaan ja valitteli: "Minut, aseettoman miehen, lähettivät tuon tytönhupakon kanssa päineen tänne." Minä olin aivan pyörällä päästäni enkä tiennyt mihin suuntaan lähteä. Mikon johdolla kävelimme rautatietä pitkin lähteelle, josta alkoi polku Ojalankujalle.

Kun tulimme Myllyojalle, Heikki ja Eemeli olivat jo palanneet. Desantista ei ollut näkynyt jälkeäkään. Tuumittiin, että taisi Murron rouva kuvitella koko desantin.


Kerttu Paavolan kertoman mukaan kirjoitti tytär Tuulikki

3 kommenttia:

  1. Kiitokset ! Laskin, että kertoja on reippaasti yli 90-nen. Hienosti muisti vielä pelaa ja kerronta sujuu. Sodan kokenutta tervaskantosukupolvea.

    VastaaPoista
  2. Kunnioitettava ikä tosiaan kertojalla - ja tarinoita vaikka millä mitalla. Onneksi on jälkipolvea pistämässä sattumuksia ylös.

    VastaaPoista
  3. Muistan äitini kertoneen että myös Sarjankylällä etsittiin desantteja. Kylälla olleita miehiä komennettiin vartioimaan teiden risteyksiä. Desantteja ei löytynyt. Mutta Nivalan halki kulkenut rautatie kyllä saattoi ihan hyvin tuoda heitä paikkakunnalle , joten mitenkään mahdoton ajatus se ei ole. Olivatko vain niin hyviä etteivät jääneet kiinni?

    VastaaPoista